Toni Hirvimäki
Yksityiskokki

Maistuvaa arkiruokaa ammattitaidolla. Olen saanut toimia ruoan parissa yli 25 vuoden ajan. Tehtäväni ovat vaihdelleet ajan mittaan ammattikeittiöissä kokista keittiöpäällikköön. Laaja kokemus ruoan parista on tuonut minulle monipuolisen osaamisen erilaisista tyyleistä ja keittiöistä. Tällä hetkellä toimin myös yrittäjänä tuotekehityksen parissa.

Raaka-aineiden kunnioitus ja se, mitä tehdään, tehdään kunnolla. Nämä kuvaavat hyvin ruoanlaittofilosofiaani. Oli sitten kyseessä porkkana tai kuha, pyrin aina raaka-ainetta kunnioittavaan valmistustapaan ja lopputulokseen. Laajan kokemukseni ansiosta pystyn valmistamaan herkullista kotiruokaa, ja halutessasi myös vaativammat raaka-aineet ja kokonaisuudet onnistuvat. Olen tottunut huomioimaan asiakkaiden toiveet ja nautin siitä, kun pääsen haastamaan itseäni niiden kautta.

Olen luonteeltani sosiaalinen ja luotettava, ja minulle on kunnia-asia tehdä työni hyvin. Innostun helposti uusista raaka-aineista ja niiden käyttötavoista.

Vapaa-ajan myötä myös urheilevan perheen ravinto on tullut minulle tutuksi, ja pystyn ottamaan sen tarvittaessa huomioon toteutuksessa.

"Näissä hommissa ei ole ikinä valmis, vaan aina on opittavaa."